
Ensimmäinen islantilaisten edustaja seisoo tallissa nimellä Nįttfari frį Moons, mutta tällaista kielenkääntäjää ei kuka tahansa osaa lausuakaan, joten poikaa nimitellään leikkisästi Fariksi. Vielä entistä rennommalla meiningillä oria kuulee kutsuttavan Fraitsuksi, onhan poika melkoinen machoilija. Fraitsu saattaa esittää olevansa pomo ja ajattelematon ihmisiä kohtaan, mutta oikesti ori on islantilainen perusluonne - kiltti ja rauhallinen. Fraitsu saattaa koetella hoitajiensa hermoja kaikenlaisella kujeilulla, mutta ei tarkoita mitään pahaa.
Taluttaminen tarhaan on usein melkoisen reipasta menoa. Innokas Fari ei aina muista, missä pitikään kulkea. Muutama äkäinen napsautus riimunvarrella turvalle riittää muistuttamaan orin mieleen, ettei se oikea paikka ollut ainakaan liian edellä. Toisena vaihtoehtona voidaan kokeilla hitaasti taakse jättäytymistä, joka ei myöskään käy. Jälleen äkäinen narun heilautus ja kielen maiskautus riittää kertomaan, ettei tämäkään ole oikea paikka kulkea. Fari ei närkästy, sillä tietää kyllä missä sen oikean paikan pitäisi olla. Kun tarhasta haetaan, ori tulee kiltisti vastaan, tosin joskus hieman houkutellen. Talliin ei koskaan ole kiire, ja usein Fari kulkeekin paljon muodollisemmin tallia kohti. Harjausoperaatio sujuu rutiinilla. Ori seisoo niin karsinassa, kuin käytävälläkin kiltisti ja rauhallisesti antaen hoitajan tehdä kaikki haluamansa toimenpiteet. Kavioiden puhdistus tapahtuu siinä sivussa missä kaikki muukin. Satuloinnissa ei ole juuri koskaan ongelmia, herrahan on matala, eikä vatsa ole pullistuakseen äärimittoihin. Tietenkin, jos Fari sille päälle sattuu, se voi pullistella ja esittää "ilkeää" nyrpistelemällä satuloivalle ihmiselle. Kun orin hapannaamasta ei välitä mitään, korvat nousevat taas hämillisesti höröön, ja ori saattaa pärskähtää tyytyväisenä - ei saanutkaan hämminkiä aikaiseksi.
Kouluradoille Faria ei ole luotu. Islanninhevonen yleensäkään ei ole kouluratsu, mutta Farin tasaisen ravin vuoksi siellä kykenee istumaan kohtuullisesti, yhden kouluradan verran. Fari tekee mielellään kaikenlaisia perusjuttuja, eikä se kimpaannu epäonnistumisistaan. Todella hienoliikkeinen orihan on kyseessä, joten näyttävyyttä ei hevosesta puutu. Siitä huolimatta ori soveltuu paremmin askellajiratsastukseen. Fari siirtelee askellajeista toiseen helposti ja kevyesti, eikä tarvitse suuria apuja. Ratsastajan on kuitenkin oltava hyvin selkeä apujensa kanssa, sillä tämän herkkyytensä vuoksi Fari reagoi helposti väärin apuihin, jotka tulevat epäselvästi. Tölttääminen on Farista inhottava askellaji. Poika laukkaisi mieluummin kierrostolkulla, kuin esittäisi upeaa tölttiään. Laukka orilla on todella suurta ja pitkää, jalat nousevat oikein korkealle rytmikkäässä laukassa. Farin asento liikkeessä on yhtä ryhdikäs, kuin sen paikallaan seistessä tuomareiden edessä.
Esteet eivät ole myöskään "se juttu", mutta kilttinä ja innokkaana herrasmiehenä Fari yrittää todella kovasti esteratsastuksen maailmaa. Ori lähestyy esteitä yleensä turhan lujaa, eikä aina muista kuunnella pidätteitä herkin ottein. Faria saa välillä ottaa ihan kunnolla suusta ennen, kuin reaktio tapahtuu. Esteiden ylittämistekniikka, aka hyppytekniikka orilla on hiukan omaperäinen. Fari tulee lähelle estettä, pysähtyy ja painaa hiukan päätä alas - sen jälkeen ponnistaa kovasti ja "ponnahtaa" esteestä ylitse. Ratsastajalla hyvä tasapaino on kaiken a ja o, tämä herra ei omista tasaisia ja helposti mukaan pääseviä hyppyjä.
Maastossa Fari on varmajalkainen ja reipas menijä. Se on pomminvarma ja luotettava, ja se voi mennä suurissa porukoissa tai yksikseenkin. Monet aremmat ratsastajat nauttivat Farin kyydistä, vaikka poika omaakin hieman pompottavat askellajit. Onhan hevosella töltti, ja usein Fari tarjoaakin tölttiä ravin sijasta!
Kuten sanottu, Fari on oikein miellyttävä hevonen käsitellä. Niin myös kilpailuissa ja muissakin uusissa paikoissa. Matkustaminen itsessään on hiukan jännää, Fari epäröi joka kerta lastaussillalla mennäkkö vaiko eikö mennä? Usein riittää sellainen kymmenenminuuttia lastaukseen, joskus harvoin voi kestää varttikin ennen, kuin herra suvaitsee astella lopullisesti vaunuun. Kun hevonen on kopissa ja liikkeelle päästy, Fari käyttäytyy ihan hyvin. Auton pysähtyessä jälleen, Farilla ei ole kiirettä ulos. Nyt trailerissa voisi viihtyäkin! Kun peruuttamisen aika tulee, Fari lähtee helposti ja kevyesti peruuttamaan, joskus turhankin reippaasti, jos paikka on uusi ja tuoksut houkuttelevia. Kilpailuissa saa olla tarkkana, ettei ori vain pääse irti. Kilpailupaikkojen hulinassa on mukava itselläkin, kun hevonen käyttäytyy hyvätapaisesti. Sellainen Fari on - hyvätapainen myös suuressa hulinassa. Kilpailupaikat ja liikenne eivät sen päätä hetkauta! Siitä tulikin heti mieleen, että maastossa Fari on täysin varma. Liikenne ei sitä saa sekoamaan, eikä villi kaveriporukkakaan.
| i. Tilberi frį Grettir Fn, ARJ II, KTK II |
ii. Ķsólfur frį Hugar esikantakirjattu, ARJ-III |
iii. Ķsungur frį Flash |
| iie. Grima frį Lettir | ||
| ie. Fjöšur frį Réttarholti esikantakirjattu, ARJ-III |
iei. Askur frį Hnausum | |
| iee. Mśska frį Réttarholti | ||
| e. Héirinn frį FSE ARJ-III |
ei. Brestir frį Draugur |
eii. Loftur frį Draugur |
| eie. Prżši frį Draugur | ||
| ee. Veisla frį Khand |
eei. Klaki frį Helledal | |
| eee. Kola frį Kirkjubę |
Isä Tilberi frį Grettir on upea hiirakko värityksen saanut 135 senttiä korkea oripoika. Beriksi kutsutun orin omistaa Heli L. ja pojan on kasvattanut MiLtZi Grettiristä. Tilberi frį Grettir on hieno 5 -käyntinen hevonen ja ori onkin kilpaillut askellajipainotteisesti. Beri on kerännyt kiitettävän määrän sijoituksia, suurinosa töltti -luokista. Näyttelyissä Beri on esiintynyt kahdesti, ja molemmilla kerroilla se on palkittu sertein. Uljas ulkomuoto ja rohkea, sekä älykäs luonne ovat tuoneet hevoselle pisteet kotiin kantakirjaustilaisuudessa, jossa orista sanottiin seuraavaa: "Erittäin hieno, tarkkaavainen ori, jolla ylväs ja ryhdikäs olemus. Orikaula löytyy, mutta valitettavasti myös alakaula. Suuri etuosa ja takaosa kapea ja ahdas. Vasen etujalka ohut, takajalkojen kaviot hivenen suurehkot. Rotumääritelmän mukainen, lempeä katse. Leukakarvat hauskat." Prosentteja hevonen sai 77 % - 83% - 78% - 79%, joka tekee yhteensä siis 79.33%. Näillä prosenteilla Tillberi frį Grettir kantakirjattiin toiselle palkinnolle. Sen lisäksi ori on palkittu ARJ II palkinnolla, ja Askellajiratsujen Virtuaalimestaruus 2007 250m passijuoksu P1 kolmas, sekä ARJ Helmi-Cup 2007 töltti T1-voittajan tittelillä.
Isänisä Ķsólfur frį Hugar oli myöskin komea hiirakko ori 136 senttiä korkea. Furiksi kutsutun orin kasvatti HeLi Atlaksesta ja orin omisti Grettir. Furi on upea 5 -käyntinen hevonen ja ori on kilpaillut askellajipainotteisesti. Tuloksia on tullut, ja yhteensä 41 starttia on orilla takanaan. Furi voitti A-flokkurissa luokkansa arvostelulla 3-2-3-4-4 / 4-4 / 24 pistettä ja "Furi on näyttävä, elastinen ja erittäin hyvin aktiivista liikettä omaava ori. Furi on tasokas 5-käyntihevonen, edustaa islantilaista energiaa parhaimmillaan! Todella upeat liikkeet ja mielettömän kaunis katsella." Tämän lisäksi hevonen on palkittu ARJ III palkinnolla. Furista sanottiin rakenteellisesti, että hevonen on hieman laiha ja sporttinen. Luoteeltaan Furi oli rauhallinen ja kiltti, mutta ratsastessa hyvin reipas ja hieno liikkeinen. Jälkeläisiä oriille kertyi jopa yhdeksän kappaletta.
Isänemä Fjöšur frį Réttarholti omasi hauskan lempinimen, Föföksi. Tämän Föföksin kasvatti Réttarholti Islandshestar ja omisti Pientalli Grettir. Föföksi oli kaunis 5 -käyntinen hevonen, ja tamma kisasi askellajipainotteisena. Kilpailuja jäi tamman taakse vain 37 ja sijoituksia niistä oli harmillisesti vain kuusi kappaletta, mutta tammalla oli silti paljon annettavaa. Föföksi oli luonteeltaan kiltti ja herkkä tamma, ja hurmasi monet. Ulkonäöltä tamma oli oikea söpöläinen, ja arvostelussa siitä sanottiinkin seuraavaa: "Suorahko selkä, kaunis heppa. Kaunis pää, hyväkuntoinen. Nätti." Tamma esikantakirjattiin, ja se palkittiin ARJ III palkinnolla pistien 57. Jälkeläisiä Föföksillä on viisi kappaletta.
Emä Héirinn frį FSE on 5 -käyntinen ja hienosti ARJ III palkittu tamma, mutta valitettavasti sen sivut ovat kadonneet.
Emänisä Brestir frį Draugur on komea ruunihallakko issikkapoika, 135 senttiä korkea ja hieno sukuinen hevonen. Brestiriksi kutsuttu ori on 5 -käyntinen ja monessa lajissa kilpaillut ori. Kouluratsastuksessa Brestir on startannut yhdeksästi ja sijoittunut se on neljästi. Esteitäkin Brestir on hyppinyt, ja estekisoja on herralla takana jopa 14 kilpailua. Niistä se sijoittui kahdesti. ARJ sijoituksia Brestirillä on vain kolme kappaletta. Kenttäratsatukseenkin Brestir on ottanut osaa, ja onpa se napannut viisi sijoitustakin tältä alalta. Monikäyttöinen hevonen on siis kyseessä, ja miten upea se onkaan rakenteelta! Brestir on näyttänyt närhen munat muille issikoille näyttelyissäkin, ja ollut luokkavoittajien joukossa. Brestiriä on suositeltu jalostukseen viidesti, se on saanut kunniamaininnan kolmesti ja irtoSERTejä sillä on kaapissaan kaksi. VLAH:n arvostelussa Brestir sai yhdeksän pistettä. Jälkeläisiä Brestirillä on kolme.
Emänemä Veisla frį Khand on kadottanut sivunsa netistä, joten en osaa valitettavasti kertoa siitä enempää.

|
s. 00000000 ~ (e. ) ~ om.
s. 00000000 ~ (e. ) ~ om. |
Ei meriittejä.
|
Näyttelyt (NJ) 20.01.2010 - Jįplar - JS - Maria A. 26.01.2010 - Amelie - JS - Kata P. 06.04.2010 - Stal Pijnboompit - KUMA - Anette N. Kouluratsastus (KRJ) 1. - 21.8.2010 - Rimeyard - He B - 30/100 |
Askellajiratsastus (ARJ) 1. - 01.07.2007 - Hjargorn - Töltti T.1 - 37/50 2. - 01.07.2007 - Hjargorn - Passikoe PP.1 - 15/33 3. - 02.07.2007 - Hjargorn - Passikoe PP.1 - 15/25 4. - 03.07.2007 - Hjargorn - Passikoe PP.1 - 10/15 5. - 04.07.2007 - Hjargorn - Passikoe PP.1 - 3/10 6. - 31.10.2007 - Keniswol - 5-käynti F.1 - 3/71 7. - 31.10.2007 - Keniswol - 250 metrin passijuoksu P.1 - 25/40 8. - 10.03.2009 - Moondance - 4-käynti - 18/24 9. - 10.03.2009 - Moondance - 5-käynti - 18/30 10. - 10.03.2009 - Moondance - Speedpassi - 13/28 |
Ei merkintöjä.