|
Akhil Yoachin B - kuvagalleria alempana -
Jolle on täyttänyt 3 -vuotta 11.10.2008 Jolle on oikein helppo hoitaa, ja mutkaton käsitellä. Jolle käyttäytyy rauhallisesti ja sen kanssa voi toimia myöskin kokemattomammatkin, sillä vain harvoin pojasta näkee mitään orimaisia piirteitä. Jolle on niin rapsutuksien perään, että se oikein kerjää niitä. Lämminhenkinen hörähdys tai hirnahdus, sekä reipas syöksähdys hoitajansa luo lämmittää sydäntä. Jolle viihtyy kyhnytettävänä vaikka kuinka monta tuntia, joten sitä saa kyllä pitkään kyhnyttää saadakseen sillä kiintiön täyteen. Satulointi on helppoa, sillä Jolle seisoo kiltsti aloillaan, vaikka saattaakin esittää hiukan ruttuista nassua vyötä kiristäessä. Kuolaimille Jolle avaa suunsa ihan hyvin, eikä lähde nostamaan turpaansa kattoon. Eläinlääkäri tutkii Jollen säännöllisesti, ja poika käyttäytyy aina todella asiallisesti. Se ei pelkää käsittelyä, ja antaa rokottaa itsensä hyvin. Eläinlääkäreiden matkassa olevat härvelit ja härpäkkeet voi huoletta virittää Jolleen kiinni, sillä se on opetettu tottumaan mitä erilaisempaan käsittelyyn. Ainoa hoitotoimenpide, josta Jolle ei pidä, ja jota se kaihtaa kaikin mahdollisin keinoin on kengitys. Kengittäjäseppä ei pidä tämän uuden tulokkaan kengittämisestä lainkaan, sillä Jolle yrittää purra, potkia ja on nostamatta jalkojaan ylös. Kun raavas kengittäjä sitten nostaa sen jalan väkisin ylös ja aloittaa toimenpiteet, Jolle nojautuu koko painollaan juuri tämän jalan varaan. Kengittäjältä pääseekin usein monta rumaa sanaa kengitysoperaation jälkeen, ja ottaa pojan hoidettavaksi aina viimeisenä, jotta voi tappelun jälkeen lähteä suoraa rentoutumaan. Kouluratsuna Jolle on todella mukava. Se liikkuu itse reippasti eteenpäin, ja kantaa ryhdikkästi itsensä muodossa. Jollen liikkeet ovat reippaita, mutta poni ei lähde käsistä helposti, vaan kuuntelee hyvin puolipidätteet. Kaikki uudet liikkeet poni opettelee mielellään, eikä kiukuttele jos ei heti onnistu tehtävissään. Vaikka Jolle onkin herkkä ratsastaa, sen kanssa tarvitsee usein raipan, sillä pojalla on taipumusta unohtaa takajalkojen työskentely, vaikka poni muuten toimiikin hienosti. Esteillä Jolle on todella reipas. Se puhkuu intoa päästä hypäämään, ja ennen kuin on päässyt paineistaan se voi olla pelkkää dynamiittia. Jollen laukka on rytmikästä ja todella reipasta, siinä on helppoa olla mukana ja laskea askeleita esteiden välillä. Jolle venyttää hienosti laukkaansa, ja pitkätkään välit eivät ole sille ongelma. Hienon hyppytekniikan omaava ponipoika pudottelee vain harvoin, vaikka silloin tällöin kolauttelee takajalkojaan okserien takapuomeihin. Jolle on rohkea hyppääjä, se ei kyttää mitään - ainoa este jolle se saattaa kieltäytyä on massiivinen muuri. Matalat muurit se hyppää miten vain, ja milloin vain - mutta kun muurilla alkaa olla jo kokoa Jolle saattaa käydä epävarmaksi ja kieltäytyminen on herkässä. Maastoon Jolle voi mennä vain porukassa. Toisten hevosten läheisyydessä se osaa olla rauhassa, eikä kiirehdi minnekään. Jolle pysyy käsissä, eikä sillä ole pahoja tapoja pukitella tai muuta vastaavaa. Liikenne on pojasta vähän hurjaa. Tavallista nopeammin ohittavat autot, tai suuret autot, kuten rekat tai traktorit, toisinaan rämisevät peräkärryt saavat Jollen kierähtämään ympäri tai sitten hypäämään ojaan. Mikään ihan luuseri Jolle ei ole, porukan keskelle sijoitettuna se ei säpsyile pelottavampiakaan härpäkkeitä, mutta ankkurina tai johtavassa asemassa se saattaa panikoida. Maastoesteillä Jolle ei ole päässyt käymään vasta, kuin muutaman kerran. Poika on käyttäytynyt oikein mallikkaasti ja hyppäsi epäröimättä ja rauhassa. Jolle pysyi käsissä, eikä lähtenyt ryntäilemään minnekään. Veteen mentiin reippaasti, ja "hyppy tuntemattomaan" onnistui yhden kieltäytymisen jälkeen yllättävän hyvin. Kilpailupaikoilla Jolle on varma ja rauhallinen. Se ei jännitä uusia paikkoja, tai tavallisuudesta poikkeavia asioita. Epävarmallakin kisaajalla on siis hyvät mahdollisuudet harjoitella kilpailemista Jollen kanssa. Jollesta jo aikaisemminkin sanottiin, ettei se välitä niinkään tammoista tai muista oreista, mutta jos kiimassa oleva, tai pian kiimaan tuleva tamma tanssahtelee kisapaikalla, saattaa Jollessakin olla hiukan sähköä. Poni hörähtelee ja sillä on suuret luulot itsestään, ollakseen niin pieni ja vaatimaton. Jolle ei käyttäydy röyhkeästi muita hevosia tai ratsastajaansa kohtaan, vaikka tammat kuinka kiinnostaisivat sitä. Siksi Jollen kanssa voi aina hyvällä mielellä touhuta.
|
|
|
|
|