Heinämäen Sitronella

virallinen nimi Heinämäen Sitronella rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma
syntymäaika, ikä 05.10.2008, 8v. painotus kouluratsastus
säkäkorkeus 154 cm omistaja Kiero
rekisterinumero VH-##### kasvattaja Heinämäki
koulutus He A, 90 cm saavutukset -

Luonnekuvaus

Nella on hyvin suomenhevosmainen, kiltti ja hyväntuulinen, itsepäinen ja uhkarohkea. Tamma käyttäytyy aina asiallisesti ja hyvän maun mukaisesti, mutta tietyissä asioissa huomaa miten omapäinen se voikaan olla. Hoitotilanteissa tulee usein esille, ettei tamma mielellään väistä ihmistä tai taivu kaikkeen pyydettyyn niin helposti. Nellaa saa usein pyytää kahdesti, ennen kuin se tekee mitä pyydetään. Siitä huolimatta Nella on oikein kiltti, eikä se koskaan pure tai potki ketään. Nella ei ole lainkaan arkajalka, päinvastoin se on äärimmäisen utelias ja tulee aina uteliaasti tutkimaan uudet ihmiset ja tavarat. Välillä tamma on liiankin rohkea, ja tunkeutuu paikkoihin, jotka eivät ole sitä varten. Tammaa saakin välillä auttaa pois mitä merkillisimmistä tilanteista! Koska Nella ei pelkää mitään, eikä kukaan pelkää sitä - Nella pärjää hienosti suuremmissakin porukoissa. Nella kulkee kiltisti muiden mukana, ja tämä on huomattavissa esimerkiksi kilpailuissa, joissa Nella käyttäytyy varsin mallikkaasti.

Tamma on hyvä käsitellä, ja vain harvoin joutuu tilanteeseen, jossa Nellaa täytyy ojentaa. Tamma käyttäytyy niin hienosti aina, että aloittelevammatkin voivat käsitellä sitä huoletta. Riimusta narulla taluttaessa Nella kulkee ihan kiltisti oikealla paikalla, kuin myös suitsienkin kanssa - tietenkin. Juoksuttaessa Nella päästelee mielellään höyryjä ulos, mutta se ei tarkoita kurittomuutta. Tamma on energinen ja elämäniloinen, joten ei kannata säikähtää - ei se maneesia pidemmälle pääse! Tässä tulee mieleeni vain yksi asia, jota tamma ei voi sietää. Se ei ole satulointi tai suitsitus, tamma on näppärä varustettava, mutta loimitus on eri juttu. Loimiin pukeminen on välillä sen moista valtojen taistoa, ettei tosikaan. Nella kiemurtelee, näykkii ja pomppii - loimet puistattavat sitä. Talvisaikaan klipattu hevonen on kuitenkin pakko loimittaa, ja Nellan on vain taivuttava siihenkin. Kun loimet on puettu päälle väkisin tamma piehtaroi mielellään ja yrittää päästä niistä kaikin tavoin eroon, laadukkaat ja hyvin puetut loimet kyllä kestävät ja Nella seisoo loimet vinossa lyötynä keskellä tarhaa, ja näyttää kuin se ajattelisi olevansa kuin vessapaperiin kääritty suklaapatukka.

Hoitotilanteissa, ja muutenkin niin rauhallinen ja mukava Nella on ratsastaessa kuin tikittävä aikapommi. Se on pieni höselö vauhtimimmi, joka ei vaaroja kaihda. Aloittelevat saavat tuta turkissaan sen vauhdin hurman, josta Nella itsekin nauttii, mutta kokeneemmille ei ole ryttyileminen. Kun ratsastaja osaa asiansa, Nellan saa kyllä ihan kivasti kuulolle ja ohjan ja pohkeen väliin, mutta ei ilman työtä, työtä, työtä. Nella on oikeasti todellinen kouluratojen prinsessa, hieno liikkeinen ja avoinna uusille ideoille ja ajatuksille, mutta nämä ominaisuudet täytyy osata tuoda esille. Nellalla on hyvä ryhdikäs muoto ja voimakkaat takajalat, jotka polkevat tamman kauniiseen liikkeeseen, etenkin ravi on vahva askellaji. Nella on kädelle kevyt, ja se tottelee pohkeita herkästi. Kannuksia ei tarvitse, ellei sitten ihan pieniä pyöröpäisiä halua käyttää.

Esteillä Nella on vielä paljon vaikeampi hallita, ja usein päätön ryntäily käy kohtalokkaaksi esteratsastuksen kannalta. Tamma kaahottaa esteille, kuin hurjapää eikä aina muista ponnistaa tarpeeksi. Nella on mennyt muutamisen kertaa pahasti ryntäät edellä esteeseen ja siitä kuperkeikan, joten nykyisin Nella on kovin varovainen tässä lajissa. Kieltäytyminen ja esteen kiertäminen hurjaa vauhtia on melko tavallinen näky. Kun tamman saa hyppäämään esteet puhtaasti, ei ajasta jää sijoitukset uupumaan, sillä Nella on todella nopea ja näppärä kääntymään.

Maastossa Nella on luotettava tamma. Sillä ei ole koskaan kiire minnekään, ja jo moneen kertaan rohkeaksi kehuttu Nella ei pelkää mitään. Täysin liikennevarma Nella on hyvä vetohevonen aremmillekin ratsuille, koska tamma ei perusta takanaan tai edellään sinkoilevista ratsukoista. Maastossa kunnon pelto- tai hankilaukat ovat parasta mitä tamma tietää, ja siellä se päästeleekin aina täysillä. Jos pelkää vauhtia, ei kannata viedä Nellaa pelloille! Veteen meneminen ei ole Nellasta mikään nautinto, mutta ei tamma toistaiseksi ole kieltäytynyt menemään veteen.

Kilpailupaikoilla Nella on yhtä fiksu ja filmaattinen, kuin kotonakin. Se käyttäytyy asiallisesti ja ratsastajansa jännityksestä huolimatta on viileä, kuin viilipytty. Nella ei paljoakaan välitä oreista tai sen enempää mistään muustakaan. Hyvin samankaltainen ratsastettava Nella on, kuin kotioloissakin, mutta radalle päästyään se ymmärtää kilpailutilanteen ja antaa parastaan. Tuomareille esiintyminen on Nellasta todella kivaa, ja siksi se kulkee automaattisesti ryhdikkäänä ja korvat pystyssä.

Sukutaulu

i. Waltti-Kortti KAT ii. Viritys TUM iii. Samooja TK
sivut kadonneet
iie. Virkku L
sivut kadonneet
ie. BS Taika-Tyttö
VIR MVA Ch, YLA1, KRJ II, KTK-III, ERJ IV, SLA-II
iei. HepoKullan Tunteiden Turvamies
YLA3, sivut kadonneet
iee. BS Pilvenhattara
YLA2, sivut kadonneet
e. Haavelaakson Aura
sivut kadonneet
ei. Bellin Ruhtinas
VIR MVA Ch, SLA II
eii. Keijulammen Eemeli
KRJ-II, sivut kadonneet
eie. Viljamäen Meirami
YLA1, KRJ-IV, sivut kadonneet
ee. Bellin Tähti
VIR MVA Ch, SLA II
eei. Horrosmaan Tähtiainesta
sivut kadonneet
eee. Hämypuron Tikona
sivut kadonneet

Nellan isä Waltti-Kortti KAT on reipas ja vahva yksilö joka selvästi erottuu joukosta, mm. kimon värityksensä takia. Vale on pärjännyt loistavasti niin kouluradoilla kuin valjakkokärryjenkin edessä, keräten monia voittoja ja sijoituksia. 154 cm korkea mahtiputte osaa myös ylittää esteitä tyylillä, ja tältä alalta onkin kertynyt kunniakkaat 4 sijoitusta.

Isänisä Viritys TUM on hyvin menestynyt ja palkittu suomenhevonen. Rautias 157cm korkea Vesku onkin saavuttanut upeat YLA2, SLA-II ja KRJ-III - arvonimet huikean uransa aikana. Veskulla jälkeläisiä on tasan kymmenen, joista yksikään ei ole pärjännyt yhtä hyvin, kuin mies itse! Viritys TUMin suvusta löytyy myös muita YLA - palkittuja suomenhevosia, sekä muutamia hienosti kantakirjattuja yksilöitä.

Isänemä BS Taika-Tyttö on uskomattoman hienosti YLA1, KRJ II, KTK-III, ERJ IV, ja SLA-II - palkittu suomenhevostamma. Ja jos nämä palkinnot eivät puhu puolestaan, niin tämä tamma sijoittui urallaan huikeat 111 kertaa! Luonteeltaan Taika oli hyvin asiallinen ja tottelevainen rouva, joka kuitenkin osasi jekutella tietynlaisen tilaisuuden tullen päiviensä iloksi. Tean suvusta löytyy niin KERJ, KRJ, ERJ, YLA, KTK, kuin VVJ palkittujakin suomenhevosia.

Emä Haavelaakson Aura on yhteistyöhalukas ja oikein lahjakas suomenhevostamma. Aura on sijoittunut kouluratsastusjaoksen alaisilla kouluradoilla useammin kuin kerran ja on kilpailupaikoilla luonteeltaan "itse neiti rauhallisuus". Auralla on kehuttavan hyvä keskittymiskyky. 153,5 cm korkea tamma ei ole saavuttanut meriittejä.

Emänisä Bellin Ruhtinas on komea 155cm korkea musta suomenhevosori, joka on luonteeltaan mukava ja rauhallinen. Hoitotoimenpiteet ovat kuitenkin hoitajalle menoa, silloin on keskittymiskyky alimmillaan eikä paikoillaan jaksettaisi seistä! Urho on kohtalaisen hyvin menestynyt kouluratsu jolla on sijoituksia ja jälkeläisiä vaikka muille jakaa. Orin suvusta löytyy muutamia palkittuja hevosia. Herra itse on SLA II palkittu.

Emänemä Bellin Tähti on SLA -palkittu hevonen myöskin. Tähti on punarautias 150cm korkea suomenhevostamma, jota voi parhaiten kuvailla sanoilla "tyypillinen tamma". Luonteeltaan Tähti on kiltti ja joskus järkeväkin, mutta mielialat vaihtelevat usein. Joskus tamma kuuntelee ratsastajaansa hyvin, joskus ei. Tästä huolimatta Tähti on pärjännyt hyvin kouluradoilla ja saanut muutaman jälkeläisenkin. Tähdenkin suvussa on muutamia palkittuja hevosia.

Jälkeläiset

o/t. varsa 1 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 2 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja

Kilpailukalenteri

16 sijoitusta, joista 7 KRJ sijoitusta
päivämäärä laji/kutsu luokka sijoitus
31.05.2009 KRJ He A 7/80
30.05.2009 KRJ He C 3/40
20.05.2009 KRJ He A 7/100
17.05.2009 KRJ He B 3/100
17.05.2009 KRJ He B 4/59
16.05.2009 KRJ He A 4/100
29.04.2009 KRJ He A 2/80
24.11.2009 ERJ 110 cm 1/80
08.09.2009 ERJ 90 cm 8/80
06.09.2009 ERJ 90 cm 8/80
20.05.2009 ERJ 90 cm 3/30
18.05.2009 ERJ 80 cm 5/30
12.05.2009 ERJ 100 cm 3/48
12.05.2009 ERJ 80 cm 6/47
11.05.2009 ERJ 100 cm 5/48
11.05.2009 ERJ 80 cm 2/47

Näyttelykalenteri

päivämäärä kutsu palkinnot tuomari
0000 kutsu palkinto tuomari

Päiväkirja

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

14.12.2056

Tähän turinoit päivän tapahtumia....

17.8.2032

Tähän turinoit päivän tapahtumia....



TEKSTIT © RINSESSA 2010, KUVAT © PIA TAURO, KIITOS!